Norpparajoitukset, valtioneuvoston päätös. mm. muikkuverkkoja ei saa pitää, kuin vasta 21.6. alkaen. Alue laajenee Kelkanmäkeen asti

Valtioneuvosto päätti uusista rajoituksista Saimaannorpan suojelemiseksi. Rajoitukset tulevat voimaan lauantaina 8.5.2021 ja ovat voimassa 14.4.2026 saakka.
Itä-Puumalan osakaskunnan alueella rajoitusalue laajenee koskemaan myös Ristivettä sekä Kukonharjun kanavan alapuolista aluetta Pöllösaaren eteläpuolelle saakka.
Tarkista rajoitusalue alla olevasta karttalinkistä, Itä-Puumalan alue näkyy sivulla 9
Saimaan_kalastusrajoitusalue_kartalla.pdf (mmm.fi)

Pääkohdat asetuksesta:
”Verkkokalastus on edelleen täysin kiellettyä Saimaan kalastusrajoitusalueella 15.4.–30.6. lukuun ottamatta alle 22 millimetrin solmuvälin muikkuverkkoja, joilla kalastuskielto päättyy 20.6. Muikkuverkot olivat aikaisemmin sallittuja koko verkkokalastuskiellon ajan. Verkkojen madaltaminen pystylangoilla eli niin sanottu puohteutus kielletään ja kalastajien pitää jatkossa ankkuroida verkot avovesiaikana. Näin pyritään vähentämään saimaannorppien tarttumista verkkoihin. Sen sijaan pakoaukolliset rysät ovat tietyin edellytyksin sallittuja. Asetus kieltää ympärivuotisesti kokonaan riimuverkkojen ja vahvalankaisten verkkojen käytön. Katiskojen ja rysien tulee jatkossakin olla rakenteeltaan norppaturvallisia.”

Linkki Valtioneuvoston asetukseen
Vationeuvoston asetus (mmm.fi)

Norpparajoitukset voimassa osakaskunnan vesialueilla.

Itä-Puumalan osakaskunta jatkaa toistaiseksi hoitokunnan päätöksellä kalastusrajoituksia vanhan asetuksen mukaisesti Saimaannorpan suojelemiseksi. Hoitokunta tiedottaa muutoksista ja uuden asetuksen mahdollisesta voimaan tulosta kotisivuilla. Jokainen kalastaja on velvollinen noudattamaan hoitokunnan asettamaa kalastusrajoitusta niillä Itä- Puumalan osakaskunnan vesialueilla, joissa vanhan asetuksen mukainen Saimaannorpan suojelu oli voimassa.

Linkki WWF:n norppakarttaan, josta voit tarkistaa kalastusrajoitusalueet.
WWF:n Norppakartta

Linkki Ely-keskuksen uutiseen:
Asetus Saimaan kalastusrajoituksista viivästyy – Saimaannorppaa suojelee nyt vastuulliset kalastajat ja osakaskuntien tekemät kalastusrajoitukset | ELY-keskukset (sttinfo.fi)

Osakaskunnan vuosikokous 29.3.2021 klo 17:00

KOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUKSEEN 2021

Paikka:               Teams- kokous (Toritie 1, 56100 Ruokolahti)

Aika:                   29.3.2021 klo 17.00

Kokous järjestetään Covid-19 epidemian vuoksi vain sähköisenä Teams- kokousalustalla

Vuosikokoukseen osallistujan tulee ilmoittautua osakaskunnan sihteerille sähköpostilla 26.3.2021 klo 18.00 mennessä osoitteeseen risto.vesanto@gmail.com osallistumisoikeuden varmistamiseksi sekä kokoukseen osallistumislinkin saamista varten. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa kiinteistöt, joita osakas edustaa. Samassa yhteydessä vastaavilla tiedoilla tulee esittää myös mahdolliset valtakirjat. Kokouskutsun linkki on henkilökohtainen, eikä sitä saa välittää edelleen.

Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Lisäksi kokouksessa päätetään kalastuksen lupamaksuista, Lieviskänkosken ja Peukalojoen kalataloudellisesta kunnostushankkeesta, sopimuksesta kalastuksen rajoittamisesta Saimaannorpan suojelemiseksi sekä vesialueiden vuokrauksesta vesilinnustukseen.

Kokouksen asialista on nähtävillä alla.

Kokouksen pöytäkirja on nähtävillä 5.4.2021 alkaen osakaskunnan kotisivuilla www.itapuumala.fi

Mahdollisia lisätietoja osakaskunnan kotisivuilta.

Tervetuloa!

Hoitokunta

ASIALISTA

  1. Kokouksen avaus
  2. Kokouskäytänteet Teams- kokouksessa
  3. Todetaan kokouksen osanottajat
  4. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri
  5. Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkistajaa ja äänten laskijaa
  6. Todetaan vuosikokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  7. Hyväksytään asialista vuosikokouksen asialistaksi
  8. Päätetään äänestystavasta (osallistuja per ääni/osuuden mukainen äänestys)
  9. Esitetään toimintakertomus vuodelta 2020
  10. Esitetään osakaskunnan tilit sekä toiminnantarkastajien lausunto tileistä ja hallinnon hoidosta vuodelta 2020
  11. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille vuodelta 2020
  12. Päätetään kalastuslain 60§ mukaisen kalastuksen rajoitussopimuksen tekemisestä saimaannorpan suojelemiseksi sekä sopimuksen edellyttämistä kalastuskiellosta ja sen voimaan saattamisesta, valvonnasta ja tiedottamisesta.
  13. Päätetään perittävistä pyydysmaksuista sekä erikoislupien hinnoista ja ehdoista
  14. Päätetään Lieviskänkosken ja Peukalojoen kalataloudellisesta kunnostushankkeesta
  15. Päätetään osakaskunnan vesialueiden vuokraamisesta vesilintujen metsästykseen
  16. Päätetään hoitokunnan jäsenten, toiminnantarkastajien, kokousedustajien ja muiden toimihenkilöiden palkkiot
  17. Vahvistetaan toimintasuunnitelma vuodelle 2021
  18. Vahvistetaan tulo- ja menoarvio vuodelle 2021
  19. Valitaan hoitokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle sekä hoitokunnan jäsenistön täydentäminen
  20. Valitaan toiminnantarkastajat ja heille henkilökohtaiset varatarkastajat
  21. Päätetään osakaskunnan edustaja ja varahenkilö kalatalousalueen kokouksiin
  22. Muut asiat
  23. Pöytäkirjan nähtävänä olopaikka ja aika
  24. Kokouksen päättäminen

Vesilintujen metsästysluvat myynnissä hoitokunnan sihteerin kautta.

Ohje vesilintujen metsästysluvan hankkimiseen Itä-Puumalan Osakaskunnan vesialueille

Lupia myydään vuosilupana osakaskunnan jäsenille vuonna 2020 hintaan 5 €. Osakaskunnan ulkopuolisille metsästäjille myydään ainoastaan päivälupia hintaan 10 € lupapäivää kohti.

Luvan voit ostaa päivittäin kello 8-20 osakaskunnan hoitokunnan sihteeriltä Risto Vesanto risto.vesanto@gmail.com tai puhelin  0400666971. Luvan myynti osakkaalle edellyttää luotettavaa näyttöä osakkuudesta. Osakastilan rekisterinumero, tilan nimi ja omistajatiedot auttavat selvityksessä.

Luvan ostajasta tarvitaan seuravat tiedot: Nimi, osoite, puhelinnumero, osakas/ei osakas.

Lupa astuu voimaan, kun maksu on tullut osakaskunnan pankkitilille  FI81 5371 0120 0428 25. Kirjoita viestikentään Osakaslupa 2020, jos olet osakas. Jos et ole osakas, kirjoita Päivälupa 2020 kpl (kappalemäärä). Tulosta kuitti. Se toimii todistuksena luvasta. Päiväluvan hankkinut merkitsee kuittiin ko. metsästyspäivämäärän ennen metsästyksen aloitusta mustekynällä.

Metsästäjä vastaa muista metsästykseen tarvittavista luvista.

Metsästäessäsi muistat hyvät metsästäjän käyttäytymistavat ja ehdottomasti turvallisuus.